31.12.1999

Korkein hallinto-oikeus oli päätöksellään 14.11.1996 taltio 3556 jättänyt tutkimatta X:n ja erään toisen henkilön valituksen Turun hovioikeuden kansliapäällikön päätöksestä, jolla hylättiin vaatimus palkkauksen suorittamisesta yhtä palkkausluokkaa korkeampana.

X on sen jälkeen yhdessä tuon toisen henkilön kanssa pannut vireille asiallisesti nyt käsiteltävänä olevassa valituksessa esitettyjä vaatimuksia vastaavan kanteen työtuomioistuimessa. Työtuomioistuin on tuomiollaan 3.3.1997 työtuomioistuimesta annetun lain 13 §:n nojalla jättänyt kanteen tutkittavaksi ottamatta.

Hovioikeudenneuvokset X ja Y ovat oikeusministeriölle jättämässään valtion virkamieslain 52 §:n mukaisessa oikaisuvaatimuksessa vaatineet, että hovioikeudenneuvoksen palkkaluokitus (A 26 - A 29) todetaan lainvastaiseksi ja heille suoritetaan palkka takautuvasti 1.1.1995 lukien palkkaluokan A 29 mukaan korkoineen. Vaatimuksensa perusteluina he ovat viitanneet samapalkkaisuusperiaatteeseen, tuomarin riippumattomuuteen sekä naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annettuun lakiin. Asiassa saadun selvityksen mukaan X ja asiakumppaninsa Y eivät ole minkään viranhaltijayhdistyksen jäseniä.

X:n ja Y:n esittämä palkkaustaan koskeva vaatimus on luonteeltaan hallitusmuodon 16 §:n 1 momentissa tarkoitettu asianomaisen oikeuksia koskeva asia, jota koskeva päätös on oikeus saada tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.

Työtuomioistuimesta annetun lain 13 §:n 1 ja 2 momentissa on kanteennostamisvalta annettu virkasopimuksen osallisille ja, tietyin edellytyksin, sopimukseen sidotuille. Sanotuissa säännöksissä ei anneta järjestäytymättömälle virkamiehelle kanteennostamisvaltaa.

Valtion virkaehtosopimuslain 25 §:n virkamieheen kohdistuva muutoksenhakukielto koskee tilanteita, joissa hänellä tai virkamiesyhdistyksellä on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa. Virkamiesyhdistyksellä on aina tämä mahdollisuus, mutta järjestäytymättömällä virkamiehellä ei ole mahdollisuutta velvoittaa virkaehtosopimukseen osallisena sidottua yhdistystä nostamaan kannetta puolestaan. Viimeksi mainitun lainkohdan perustelujen (HE 14/1970 s. 10) mukaan ei ollut asianmukaista, että samassa asiassa olisi käytettävissä kaksi erilaista oikaisukeinoa. Säännöksellä oli tarkoitus sulkea pois mahdollisuus valittaa 2 §:n mukaan sopimuksenvaraisessa asiassa annetusta päätöksestä, jos virkamiesyhdistyksellä tai virkamiehellä olisi oikeus panna asiaa koskeva kanne vireille työtuomioistuimessa.

Edellä mainituilla perusteilla valtion virkamieslain 52 §:n 1 momentin ja valtion virkaehtosopimuslain 25 §:n säännöstä oli tulkittava siten, että virkamies, joka katsoo, ettei viranomainen ole antanut hänelle palvelussuhteesta johtuvaa taloudellista etuutta sellaisena kuin se olisi ollut hänelle suoritettava, saa tehdä valtion virkamieslain 52 §:n 1 momentissa tarkoitetun oikaisuvaatimuksen ja 2 momentissa tarkoitetun valituksen hallintotuomioistuimeen tähän annetusta päätöksestä, vaikka vaatimuksen ratkaiseminen edellyttää virkaehtosopimuksen tulkintaa, jos virkamies ei työtuomioistuimesta annetun lain 13 §:n vuoksi voi saattaa asiaa työtuomioistuimen ratkaistavaksi.

Oikeusministeriöllä on ollut päätöksessään mainituilla perusteilla oikeus hylätä X:n ja Y:n oikaisuvaatimus. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.

Äänestys 6-4.